Mari Käki

Mari Käki, FM, työnohjaaja (Story).

Takanani on kymmenen vuoden laaja-alainen kokemus yliopisto-opettajien, media-alan, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten, kuraattorien, sosiaalityöntekijöiden, nuorisotyötekijöiden ja esimiesten työnohjauksesta. Viimeaikoina olen keskittynyt etenkin sote-alueiden erityiskysymyksiin ja työryhmien ohjaukseen. Ohjausten lisäksi järjestän ohjauksellisia vuorovaikutuskoulutuksia työ-, projekti- ja esimiesryhmille.

Olen toiminut myös yliopistopedagogisen koulutuksen suunnittelijana ja pedagogisena kouluttajana Tampereen Yliopistossa. Vuodesta 2021 alkaen olen vetänyt johtamisen ja ryhmädynamiikan koulutuksia kandi- ja maisteriopiskelijoille Aalto yliopiston Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella.

Yksi erityinen mielenkiinnon kohde ohjaajana on ollut luova asiantuntijatyö. Vuosina 2017-2023 tuotin ja yhteisohjasin palkintoja keränneen taide-elokuvan Hiidenkirnu.

Mikäli suinkin ehdin kirjoittelen blogiini. Voit myös seurata minua Facebookissa.