Pariterapeutti Esther Perelillä on podcast, jossa hänen yhden tapaamisen vastaanotolleen tulee pari ja heidän tapaustaan puidaan. Mieleeni on jäänyt miespariskunta, jossa toinen on ulospäin suuntautunut, spontaani ja sosiaalinen, toinen varauksellinen, vetäytyvä ja kontrolloitu. Kontrolloiva koti-ihminen maadottaa spontaania ja auttaa tätä pitämään jalat maassa, tuo elämään hallittavuutta ja ennustettavuutta. Spontaani mies puolestaan tuo kontrolloidun elämään iloa ja estää jähmettymästä kaavoihin. Heidän suhteensa yhdistää dynaamisesti elämän vastakkaisia arvokkaita puolia, joita kumpikin pystyy itsessään omistamaan vain rajallisesti.
Heidän suhteensa on kuitenkin ajatutunut kriisiin. Jännitteestä, joka toi heidät yhteen ja sai suhteen alunperin toimimaan, on tullut taakka. Aluksi kumpikin sai toiselta sitä, mitä itsestä puuttui ja koki voivansa antaa jotain olennaista toiselle. Samalla oman elämäntavan haitat, kaoottisuus ja jähmettyneisyys, hellittivät, sillä kumppani toi suhteeseen sitä, missä itse oli taitamaton. Kriisi on syntynyt siitä, että miehet ovat tympääntyneitä omaan rooliinsa ja toisiinsa:
”Sinä yritätä koko ajan rajoittaa minua,” ”itse et koskaan ota vastuuta mistään.”
”Sinä huudat minut aina korjaamaan sotkusi,” ”itse et koskaan osaa ottaa rennosti.”
Kumpikaan ei osaa arvostaa juuri sitä puolta toisesta, josta on itse hyötynyt eniten. Eikä kumpikaan koe tulevansa arvostetuksi.
Vastarinnan ytimessä on se, miehet eivät ole valmiita omistamaan itsessään enemmän ”toista”. He aistivat oman kasvunsa paineen ja se synnyttää vastarintaa. Vastarinta on jopa kauhua sen edessä, että ainakin isovarvas olisi työnnettävä tuntemattomalle maaperälle, ja koska tuntematon maa pelottaa, toiseutta edustavasta rakkaasta kumppanista tulee hirviö. Kumppanin erilaisuus on nyt painostava vastalause omalle olemiselle, aivan kuin se sanoisi ”et ole arvostettava tuollaisena kuin olet” tai ”sinun pitää olla jotain muuta”. Polariteetit syöttävät toisiinsa ja syntyy tuhoava kierre, jossa kumpikin näkee ”uhkaavan toisenlaisuuden” ja kumpikin aistii, että siitä, mikä aiemmin oli minussa toiselle mieluisaa on tullut vastenmielistä. Yhteen vetävät ja suhdetta ruokkivat voimat ovat muuttuneet erilleen työntäviksi ja suhdetta tuhoaviksi voimiksi.
On kaksi tietä ulos kriisistä. Ensimmäinen on paluu alkuperäiseen asetelmaan, joissa kumpikin omistaa polariteetin toisen päädyn ja arvostaa, ihailee ja hyväksyy avoimin sydämin kumppanin toisenlaisuutta. Näin miehet voisivat jälleen nauttia rikkaasta, monipuolisesta, dynaamisesta, vakaasta ja elävästä ihmissuhteesta, jossa on parhaat palat molemmista maailmoista ja vastakkaiset voimat tasapainottavat toisiaan.
Toinen vaihtoehto on, että kumpikin alkaa omistaa jotain polariteetin toisesta puolesta. Kontrolloitu mies alkaa harjoitella spontaaniutta ja spontaani alkaa kantaa vastuuta valinnoistaan ja niiden seurauksista. Polariteetit ovat edelleen olemassa toisiaan yllyttävinä ja hillitsevinä, mutta eivät ole henkilöityneet kenenkään yksin kannettaviksi identiteeteiksi. Polariteeteistä tulee vastavuoroisia voimia, joita kumpi tahansa voi hallita, molemmille avoimia dynaamisia vastapareja muodostavia rooleja.
En sano, että toinen ratkaisu olisi välttämättä parempi kuin toinen. Olennaista on, että tuhoisa kierre onnistutaan tavalla tai toisella kääntämään elämää rakentavaksi ja nähdään, että kyse on yksien ja samojen voimien suuntaamisesta suhteen rakentemisen tai hajottamisen käyttöön.
Tympääntyneisyyden tunteet voivat kuitenkin kertoa, että on valmiuksia nimenomaan rakentaa asiaa kakkosvaihtoehdon suuntaan. ”Aina sinä jätät kaiken rempalleen ja minä siivoan sotkun” voidaan silloin tulkita muotoon ”olen valmis ottamaan askelia spontaaniuden suuntaan, vaikka se on minulle vaikeaa ja pelottaa. Minua auttaa jos voin luottaa siihen, että sinä olet aiempaa valmiimpi huolehtimaan itse omista asioistasi.” Toisesta vinkkelistä käännöslauseet kuuluvat näin: ”Sinä aina yrität rajoittaa minua, etkä osaa elää rennosti!” Voisi tarkoittaa selkokielellä. ”Olen kasvanut harkitsevammaksi ja vastuullisemmaksi, eikä sinun tarvitse olla minusta niin huolissasi. Minua auttaisi, että luottaisit minuun ja tulisin iloiseksi, jos se vapauttaisi sinua olemaan impulsiivisempi ja spontaanimpi.”
Vain kuulemalla heidän puheensa toisin, alkaa rakentua suhde, jossa erilaiset elämänvoimat pelaavat taas rakentavasti yhteen.