Kirjoitin muutama päivä sitten haavoittuvuudesta, joka voi olla varsinkin pitkään muhineiden ristiriitojen takana. Sitten kirjoitin haavoittuvuuden työstämisestä kirjoittamalla. Toivon, että teksteistä on saanut keinoja tunnistaa syvempiä syitä ristiriitatilanteiden ja varsinkin pidempään jatkuneiden konfliktien takana. Kirjoitan näistä koska sekä itselleni ja ohjattaville on usein antoisaa oppia ymmärtämään itseään paremmein tilanteissa, jotka kertakaikkiaan ”painelevat nappuloita” ja suistavat raiteiltaan. Haavoittuvuuksien tunnistaminen on väylä itsetuntemuksen ja oman henkilöhistorian ymmärtämiseen, läheisyyteen itsen kanssa. Ja sitten vielä se tärkeä asia, että reaktioiden takana on merkityksellisiä tarpeita ja tavoitteita, joiden edistäminen on hankalaa, jos niistä ei oikein ole edes tietoinen.
Lempeys ja armollisuus, uteliaisuus ja aito mielenkiinto omaa ja toisten ihmisen haavoittuvuutta kohtaan ovat tärkeitä voimavaroja myös työyhteisöissä. Haavoittuvuuksien jakaminen lähentää ja syventää ihmissuhteita. Turvallisessa työyhteissössä ei tarvitse olla täydellinen, riittää että yrittää parhaansa. Silloin myös tarve suojamuureille vähenee, voi ottaa rennommin ja on helpompi olla mukava ihminen.
Mukavassa työyhteisössä osataan myös elää jännitteiden kanssa ja purkaa niitä pyrikimällä rakentavaan ja asialliseen kekusteluyhteyteen. Ristiriitojen raukeamisessa on kyse omien ja toisten haavoittuvuuksien tunnustamisesta, kyvystä ottaa etäisyyttä selkäydinreaktioihin ja asiallisen keskusteluyhteyden syntymisestä.
Joskus on hyvä antaa vähän siimaa. Väsyneenä ja hermostuneena harva meistä on parhaimmillaan. Tulee murahdeltua, töksäyteltyä, suutahdeltua, liioiteltua, valitettua jostakusta selän takana jne. Jos tulee mokattua, helpottaa, kun tietää, että työkaverit ymmärtävät, millainen kukin väsyyneenä ja hermostuneena on, eivät ota henkilökohtaisesti, suovat vähän ymmärrystä.
Pohjaa ymmärrykselle rakennetaan ihan tavallisissa keskusteluissa. Esimerkiksi ottamalla esille kullekin tyypillisiä reagoimistapoja ”tiedätkö sä mikä on sun selkäydinreaktio, sillon kun joku osuu arkaan paikkaan?” ”mä oon miettinyt, että mulle on tyypillistä mököttää, kun mä suutun”. Reaktioista saatetaan laskea lempästi leikkiäkin, mutta tärkeintä on saada kokea, että on hyväksytty työyhteisössä vikoineen ja että voi tarjota samaa joustavuutta tarvittaessa muille. Omien reaktioiden taustalla olevia ahdistuksia ja kipeitä tunteitakin voi olla vaikeampi jakaa, mutta saattaa niitäkin olla mahdollisuus raottaa jossain luottamuksellisessa, turvallisessa keskustelussa ja sekin helpottaa painetta.
Toisinaan taas on hyvä korostaa jämäkkyyttä ja rajauksia. Joskus työpaikoilla hyväksytään todella pitkään epäammattimaista käytöstä, ymmärretään kohtauksia ja juoruilua ja joillekin ihmisille suodaan ymmärrystä ”kun hän nyt vaan on sellainen”. Työpaikalla kuitenkin kaikkien pitäisi pystyä ammattimaiseen käytökseen ja osata hyvässä hengessä tehdä yhteistyötä myös ihmisten kanssa joista ei pidä tai joiden kanssa on eri mieltä. Tässä mielessä työpaikka on todella haastava ja kasvattava ympäristö, sillä ihmisiä ympärilleen ei aina pääse itse valitsemaan. Jämäkän, hyväntahtoisen ja suoran puuttumisen aika on silloin, kun jonkun reaktiotavat vaikuttavat työntekemiseen, työilmapiiriin ja yhteistyöhön.
Toisten joustavuutta ei kannata käyttää väärin, vaan ottaa omasta tökeröydestään vastuu, pyytää anteeksi tarvittaessa ja pyrkiä parempaan. Väljemmän siiman varassa voi kuitenkin jonain päivänä väsyneenä ja hermostuneenakin osata tehdä jotain toisin, sanoa vaikka luottotyökaverille: ”saanko hetken puhaltaa tässä, olen aivan hermona”.
Haavoittuvuuksien jakaminen lähentää ihmisiä ja saa kokemaan, että töihin voi tulla omana epätäydellisenä itsenään ja työtä tehdään toinen toistaan tukien. Mitä paremmin osataan kurkistaa defensiivisen käytöksen taakse ja tunnistaa omia ja toisen haavoittuvuuden lähteitä, sitä enemmän saadaan ymmärrystä konfliktin dynamiikasta ja syvemmistä syistä, joihin voi olla mahdollisuus vaikuttaa.