Usein työelämän kuormittavimmat asiat ovat sellaisia, joissa on läsnä kaksi elementtiä: 1) Ne ovat asioita, joiden ihan oikeasti kuuluisi olla jotenkin toisin kuin ne juuri nyt ovat. 2) Ne ovat asioita, joille itse ei mahda mitään. On työkavereita, pomoja, alaisia, yhteistyökumppaneita, jotka eivät tee omaa työtään, käyttäytyvät tökerösti, eivät hoida velvollisuuksiaan tai tekevät työnsä niin huonosti että muut joutuvat paikkaamaan — toistuvia laiminlyöntejä, jotka eivät korjaannu, vaikka asiat on otettu esille asiallisesti ja rakentavasti.
Kun asiat eivät hoidu kuten pitäisi, herää hämmennys. Tilanne tuntuu oudolta ja on jotenkin kallellaan. Alat aprikoida, eikö toinen pidä tätä kummallisena. Eikö hän ymmärrä, ettei ole ajantasalla? Vai minäkö tässä olen väärässä? Olenko tyhmä, kun odotan tällaista? Kun kysymykset toistuvat, ne voivat saada ironisen kyynisen sävyn, jossa on myös kaikuja toivon menettämistä.
Jos kuulemme kysymyksen ”olenko tyhmä kun odotan tätä” vailla ironiaa, niin vastaus siihen on: kyllä olet ja et ole. Odotuksesi saattavat kohtuullisia ja perusteltuja, ainoa vika niissä on, että niin kauan kuin odotat, joudut varmasti pettymään ja tiedät sen itsekin.
On oikeasti raskasta kulkea vastatuuleen
On ihan oikeasti raskasta työskennellä ympäristössä, jossa asioiden hoitaminen on epämääräistä, sekavaa, vastuunjako epäselvää, resursseja liian vähän, johtaminen huonoa, ilmapiiri huono, asiat jäävät kesken, sovitusta ei pidetä kiinni etkä kuule vilpitöntä, ystävällistä sanaa. Silloin yhteistyö on kuin kulkemista vastatuuleen: paljon raskaampaa kuin tyynellä — myötätuulesta puhumattakaan! Vastatuuleen kulkemisen aiheuttamaa haittaa ei pidä kiistää tai yrittää kumittaa pois ”positiivisella ajattelulla”.
Kuormittavassa tilanteessa tarvitaan itsemyötätuntoa, sitä että huomaa tilanteen tuottaman kuorman, suhtautuu itseensä ymmärtäväisesti ja armollisesti. Näen että tilanne on vaikea, en nyt odota itseltäni sitä, mitä odottaisin kevyemmässä tuulessa, teen parhaani ja se riittää. Varmasti näissä olosuhteissa moni muukin väsyisi ja turhautuisi, joten suon ymmärrystä tunteilleni. En ole yksin tämän raskaan tilanteen kanssa, asia painaa monia muitakin. Vaikka emme voisi muuttaa asiaa, voimme tukea toisiamme.
Älä ammu toista nuolta
Oma lapseni komensi tuulta ja lintuparvea vielä kaksi vuotiaana, mutta luovutti ennen kuin täytti kolme — kuten useimmat meistä. Pitää elää vanhemmaksi oivaltaakseen, että toisten ihmisten toimet ovat tuulen ja lintuparvien tapaan vaikutusmahdollisuuksiemme tavoittamattomissa. Ja eiväthän toisten toimet aivan yhtä tavoittamattomissa toki ole, sillä voimme antaa palautetta, pyytää asioita, selventää omaa näkökulmaamme ja tarpeitamme. Lopulta kuitenkin toiset ihmiset tekevät kuten tekevät ja oma tehtävämme on myöntää tosiasiat ja tehdä omat päätöksemme.
Buddha kysyi kerran oppilaalta, ”tunteeko ihminen kipua, jos häneen osuu nuoli?” Oppilas vastasi, ”kyllä tuntee.” Sitten Buddha kysyi, ”tunteeko ihminen vielä suurempaa kipua, jos häneen osuu toinen nuoli?” Oppilas vastasi jälleen ”kyllä tuntee.” Buddha selitti, ”elämässään ihminen ei voi aina hallita sitä, osuuko häneen ensimmäinen nuoli. Toinen nuoli on se miten reagoimme ensimmäiseen nuoleen ja sen mukana on aina valinnan mahdollisuus.”
Mitä muuta?
Ikävien tosiasioiden hyväksymisen ja itsemyötätunnon jälkeen on vielä jäljellä yksi selvitettävä asia: mukavat tosiasiat. Ettei tule tehneeksi hätiköityjä ratkaisuja, kannattaa asioita tarkastella kokonaisuutena.
Mitä muuta työssäni on kuin vastatuuli? Onko näissä olosuhteissa mahdollista edistää riittävän hyvin minulle merkityksellisiä ja arvokkaita asioita, juuri niitä, joiden vuoksi työtäni teen?
Joskus vastaus voi olla ”ei, en pysty edistämään itselleni merkityksellisiä asioita riittävällä tavalla näissä olosuhteissa, uskon olevani enemmän ihmiskunnalle hyödyksi jossain muualla”. Silloin on aika lähteä selvittelemään askelmia uuteen suuntaan.
Usein vastaus kuitenkin on, että olosuhteet ovat kurjat, mutta kuitenkin työni on mahdollista, palkitsevaa ja arvokasta. Usein tässä kohtaa pohdintaa nousee esille, että itseasiassa on varsin epävarmaa, kuinka paljon paremmat olosuhteet työllä olisi jossain toisaalla sekä paljon hyvää ja rakentavaa omasta työpaikasta.
Kun luopuu energian suuntaamisesta taisteluun tuulta vastaan, vapautuu aikaa ja huomiota omaan toimintaan ja tekemiseen sekä yhteistyöhön niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa työ sujuu. Taistelusta luopuminen voi tuntua vaikealta ja samalla hyvin helpottavalta.